Kilpailukykytutkimus käynnistyy elokuussa – kerro näkemyksesi ja vaikuta tulevaan

Wihuri Oy Tekninen Kauppa kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti asiakkaiden, kumppaneiden ja sidosryhmien tarpeita kuunnellen. Osana jatkuvaa kehitystyötämme käynnistämme elokuussa kilpailukykytutkimuksen yhteistyössä Seedi Oy:n kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa ajantasainen tilannekuva kilpailukyvystämme sekä tunnistaa tärkeimmät kehityskohteet tulevaisuutta varten työstökoneliiketoiminnassamme. Tutkimus toteutetaan yhdessä Seedi Oy:n kanssa.

Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa kilpailuvalttejamme, muutosvalmiuttamme ja suositteluhalukkuutta. Lisäksi vastaajilla on mahdollisuus antaa vapaamuotoista palautetta sekä kehitysehdotuksia. Jokainen näkemys auttaa meitä ymmärtämään paremmin, missä olemme onnistuneet ja missä voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.

Tutkimukseen valitut osallistujat saavat henkilökohtaisen kyselylinkin sähköpostitse viikolla 33. Kutsu lähetetään osoitteesta messages-noreply@webropolsurveys.com. Kyselyn täyttäminen vie vain hetken, mutta sen merkitys toimintamme kehittämisessä on suuri.

Tutkimuksen tarkoituksena on kerätä rehellistä ja rakentavaa palautetta, jonka pohjalta voimme kehittää palveluitamme, toimintatapojamme ja asiakaskokemustamme pitkäjänteisesti.

Haluamme kiittää jo etukäteen kaikkia tutkimukseen osallistuvia ajasta ja arvokkaista näkemyksistä. Yhdessä voimme rakentaa entistä vahvemman perustan tulevaisuuden menestykselle.

Lisätietoja

Arta Sogojeva
Seedi Oy
arta.sogojeva@seedi.fi

Jani Pulkkinen
Wihuri Oy Tekninen Kauppa
jani.pulkkinen@wihuri.fi