Mazak-työstökoneen kovalevyn uusinta

CNC-ohjatun työstökoneen ohjauksen ytimenä oleva kovalevy vanhenee ja tuhoutuu ajan saatossa, kuten normaaleissa tietokoneissakin. Laajojen tilastojen perusteella voidaan melko tarkkaan arvioida kovalevyjen keskimääräisen eliniän olevan 6 vuotta ja 9 kuukautta. Kyseisessä iässä 50 % kovalevyistä toimii ja 50 % on jo rikkoutunut. Wihuri Oy Tekninen Kauppa suosittelee kovalevyn vaihtoiäksi 5 vuotta – häiriöttömän tuotannon varmistamiseksi.

Toimitamme tehtaan alustaman uuden kovalevyn, joka on useimmissa tapauksissa SSD-mallinen eli mekaanisesti pyörivää levyä ei enää ole. Varmuuskopioimme vanhan kovalevyn tiedot ja siirrämme ne uudelle kovalevylle. Näin koneenne toimintavarmuus taataan kovalevyn osalta taas seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Kovalevyn elinkaari

Ensimmäisten 1,5 vuoden aikana kovalevyssä saattaa esille tulla ongelmia, jotka ovat aiheutuneet valmistuksessa, kuljetuksessa, säilytyksessä tai asennuksessa tapahtuneista virheistä.

Seuraavien 1,5 – 3,5 vuoden aikana kovalevy on toimintavarmimmillaan, eikä siinä vielä tässä vaiheessa ole ehtinyt ilmetä merkittävää kulumista ajan tai käytön seurauksena.

Vanhemman eli yli 3,5 vuotta käytössä olleen kovalevyn hidas, mutta varma heikkeneminen alkaa ja lopulta se tuhoutuu. Vikaherkkyys kasvaa ensin hitaasti, mutta 5 vuoden jälkeen hyvinkin voimakkaasti. 5 vuoden ikää voidaankin pitää vedenjakajana. Mitä vanhemmasta kovalevystä on kyse, sitä todennäköisempää on kovalevyn rikkoutuminen.

Kovalevyn vaihdon yhteydessä on suositeltavaa vaihtaa kaikki varmennusparistot sekä ohjauksen laitetuuletin.

• Ohjauksen muistinvarmennusparisto
• Ohjauksen laitetuuletin
• PC-yksikön muistinvarmennusparisto (Smooth Ai)
• Työstävien akseleiden servovahvistinten muistinvarmennusparisto
• Apuakseleiden servovahvistinten muistinvarmennusparisto

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Janne Aatsinki

Huoltopäällikkö | Mazak-työstökoneet

+358407764336

Lähetä sähköposti

Jani Heittola

Kunnossapidon kehityspäällikkö | Mazak-työstökoneet

+358406212298

Lähetä sähköposti

Juha Pantsar

Senior Service Advisor | Mazak-työstökoneet

+358400433622

Lähetä sähköposti

Työstökonehuolto

Työstökonehuolto

020 510 2410

Lähetä sähköposti