Mazak yrityksenä

Mazak – yli 100 vuotta konevalmistusta

Yamazaki Mazak Corporation, markkinointinimeltään Mazak, aloitti toimintansa vuonna 1919. Japanilainen perheyritys on tuotannon arvolla mitattuna yksi maailman suurimmista työstökonevalmistajista ja sillä on noin 8 700 työntekijää. Yrityksen viisi päätehdasta sijaitsevat Nagoyan alueella Japanissa. Maailmanlaajuista konevalmistusta tukevat lisäksi kaksi tehdasta Kiinassa sekä tehtaat Yhdysvalloissa, Singaporessa, Intiassa ja Englannissa. 11 tuotantotehtaan lisäksi Mazakilla on 87 teknologiakeskusta ympäri maailmaa palvelemassa asiakkaita mahdollisimman läheltä ja tehokkaasti.

Mazak – Done in One

Mazakin johtavana ajatuksena on valmistaa työstökoneita, joilla työkappaleet saadaan valmistettua mahdollisimman tarkasti, tehokkaasti ja tuottavasti yhdellä koneella kerralla valmiiksi (”Done in One”). Dynaamisena perheyrityksenä ja innovatiivisena konevalmistajana Mazak on tuonut markkinoille lukuisia uusia teknologisia ratkaisuja ja toimii näin alan suunnannäyttäjänä. Kaikki Mazak-koneet valmistetaan laadusta tinkimättä, ja ne on tarkoitettu pitkäaikaiseen tehokkaaseen tuotantokäyttöön. Suomenkielisten ja keskustelevien Mazatrol-ohjausten avulla koneiden käyttö on helppoa ja asetusten teko nopeaa. Uudet Mazatrol Smooth -ohjaukset ovat markkinoiden nopeimpia ja nostavat Mazak-koneiden käytettävyyden ja tuottavuuden aivan uudelle tasolle.

Mazakin kattava tuote- ja palveluvalikoima

Mazakin tuotevalikoima kattaa yli 300 eri konemallia. Konevalikoimaan kuuluvat muun muassa monitoimikoneet ja monitoimisorvit, hybridikoneet (lastuava työstö ja ainetta lisäävä valmistus, hammastus tai kitkahitsaus samassa koneessa), CNC-sorvit ja sorvauskeskukset, pystykaraiset koneistuskeskukset, vaakakaraiset koneistuskeskukset, 5-akseliset koneistuskeskukset, laserleikkurit, putkilaserit ja 3D-laserit, automaatiojärjestelmät ja kappaleenkäsittelyjärjestelmät. Monipuolista tarjontaa täydentävät ohjelmistot, Teollisuus 4.0 -ratkaisut ja kattavat tukipalvelut.

Minokamo 1 on suurin Mazakin viidestä tehtaasta Japanissa
Wihuri_Mazak_Yritys1
Mazakin pitkälle automatisoitu moderni i-Smart tehdas Japanissa.

Linkkejä Mazakin nettisivuille ja esittelyvideoihin alla olevista painikkeista